Kansallinen nuorisotutkimus 2011
Ihmisten arvot, asenteet ja elämäntyylit ovat kaiken perusta. Kyseiset asiat määrittelevät voimakkaasti niin kulutuskäyttäytymistä, mediankäyttöä kuin suhtautumista yrityksiä ja niiden markkinointia kohtaan. KNT 2011 peilaa nuorten arvomaailmasta ja maailmankuvasta muodostamaamme tietoutta kuluttamiseen, muun muassa käsittelemällä sankaruuden teemaa yritysmaailmassa. Työssämme olemme tunnistaneet toisaalta nuorten kokemusta nyky-yhteiskuntamme sankarityhjiöstä sekä herännyttä tarvetta 2011-luvun sankarihahmojen syntymiselle. Kansallinen nuorisotutkimus 2011 selvittää, minkälaiset yritykset näyttäytyvät nuorten mielikuvissa esimerkillisinä toimijoina? KNT 2011 kysyy, onko yritysten arvoilla ja toiminnan periaatteilla merkitystä yritys- ja brändisuhteissa nuorten ja nuorten aikuisten näkökulmasta? Kansallinen nuorisotutkimus 2011 tarkastelee sitä, minkälaisia arvoja heijastuu nyt nuorten ja nuorten aikuisten odotuksissa yrityksiä ja niiden toimintaa kohtaan. Kansallinen nuorisotutkimus 2011 kertoo myös, minkälaisia ohjeita nuoret antavat yrityksille ja niissä päättäville ihmisille.
Kun ostat Kansallisen Nuorisotutkimuksen 2011 saat
- Laadukkaan 150-sivuisen painetun raportin
- Sähköisen pdf-version raportista
- Tiivistelmäkalvot tärkeimmistä tuloksista
- 1-2 tunnin presentaation tai työpajan tutkimuksen teemoista

Kysy lisää:
Mikko Ampuja: mikko.ampuja(at)1530.fi, GSM 050 306 7000
Markus Keränen: markus.keranen(at)1530.fi, GSM 0400 169 199
Tutkimuksessa on kysytty nuorten näkemyksiä mm. seuraavista brändeistä (brändit aakkosjärjestyksessä):
Alepa, Apple, Arla Ingman, Atria, Blue1, Coca-Cola,DNA, Elisa, Fazer, Fennia, Finnkino, Fonecta, H&M, Hartwall, Hartwall Jaffa, Hesburger, HK, Ikea, Jenkki, K-Citymarket, Kalevala Koru, Kesko / K-ryhmä, Kotipizza, Leaf, Lidl Suomi, Lumene, Marimekko, Marli, McDonalds, Neste Oil, Nestlé, Nokia, Nordea Pankki Suomi, Olvi, One Way, OP-Pohjola-ryhmä, Panda, Paulig, Pepsi, Pirkka, Prisma, R-Kioski, Raha-automaattiyhdistys, Rainbow, Reilu kauppa, Saarioinen, Sampo Pankki, Saunalahti, Siwa, SOK / S-ryhmä, Sonera, Stockmann, Suomalainen kirjakauppa, Tapiola, Tele Finland, The Body Shop, Tikkurila, Tupla, Vaasan, Valintatalo, Valio, Veikkaus ja VR
Kansallinen nuorisotutkimus on monitilaajatutkimus, joka on suunniteltu yritysten ja organisaatioiden toiveet ja tarpeet huomioiden. Tutkimuksen rahoittaa 15/30 Research ja tutkimuksen tilaajat. Näin ollen tutkimus ei ole julkisesti kaikkien saatavilla. Julkaisemme kuitenkin yhteiskunnallisesti merkittäviä tuloksia journalistien käyttöön. Myös opinnäytetyötä tekeville opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus tutustua tutkimuksen tuloksiin.
